Sosiaalisen median ohjeet ensimmäisenä Reutersilla
31.5.2010
Perinteikäs uutistoimisto Reuters on tiettävästi ensimmäisenä viestintäyhtiönä määritellyt työntekijöilleen ohjeistuksen sosiaalisen median käytöstä (Thompson Reuters social media guidelines).
Ensimmäiseksi Reuters muistuttaa, että yhtiö kannustaa toimittajiaan hyödyntämään sosiaalista mediaa työssään, mutta haluaa samalla varoittaa sen käyttöön liittyvistä riskeistä. Yhtiö muistuttaa, ettei sosiaalinen media muuta heidän perusperiaatteitaan eikä myöskään työntekijöiden suhdetta yhtiöön työnantajana. Sosiaalisessa mediassa toimiminen ei saa vaarantaa yhtiön puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Koska ammatillisen ja yksityisen toiminnan raja helposti hämärtyy sosiaalisessa mediassa, pitää myös yksityisenä ihmisenä miettiä, mitä sosiaalisessa mediassa julkaisee.
Reuters muistuttaa, että kirjoituksia seuraavat haastateltavat, kollegat, kilpailijat ja jopa tulevat työntekijät. Jos esimerkiksi blogi on Reutersin hallinnoima, he ovat vastuussa siitä, mitä blogiin on kirjoitettu. Etenkin tässä tilanteessa oma näkemys ja yhtiön näkemys helposti sekoittuvat.
Suosituksissa Reuters muun muassa kehottaa työntekijöitään miettimään tarkoin, ennen kuin julkaisevat jonkin tekstin sosiaalisessa mediassa. Jos työntekijä käyttää sosiaalista mediaa sekä ammatillisesti että yksityishenkilönä, tulisi näissä tilanteissa käyttää eri kanavia. Ammatilliseen käyttöön tulee ensin pyytää esimiehen lupa. Twittersin käytöstä Reuters on laatinut oman ohjeistuksen.
Kirjoita uusi kommentti